Digi- ja AI-maailma tutuksi

Oletko huomannut, kuinka monta digitaalista työkalua käytät yhden työpäivän aikana? Digitaalisuus on tehostanut ja nopeuttanut työn tekemistä huomattavasti, ja uusia palveluita syntyy jatkuvasti. Moni niistä on suunniteltu helpottamaan juuri niitä tehtäviä, jotka vievät yrittäjän arjessa eniten aikaa.

Yrittäjät joutuvat työpäivän aikana vastaamaan sähköposteihin, tarjouspyyntöihin ja asiakasreklamaatioihin sekä pitämään olemassa olevat asiakkaat tyytyväisinä. Samalla pitäisi houkutella uusia asiakkaita ja pysyä ajan tasalla oman alan uudistuksista. Yrittäjän työpäivät täyttyvät monenlaisista tehtävistä, ja usein saman päivän aikana vaihdetaan sujuvasti roolista toiseen.

Yrittäjänainen kahvikupun ja tabletin kanssa

Digitaalisuus näkyy myös pienissä arjen ratkaisuissa. Yksi hyvä esimerkki on QR-koodit, joiden luominen onnistuu helposti ilmaisilla verkkopalveluilla, kuten kirjoittamishetkellä maksuton QR-koodit.fi. QR-koodien avulla asiakas voidaan ohjata helposti verkkosivuille, palautekyselyyn, ajanvaraukseen tai vaikkapa lounaslistan pariin. Verkkosivun osoite vain kopioidaan QR-generaattoriin, joka generoi ladattavan koodin saman tien. Lähes kaikissa puhelimissa on nykyään QR-koodin lukija valmiina kamerassa tai puhelimen sovelluksissa, joten asiakas pääsee näppärästi oikeille sivuille vaikkapa mainoksen nurkassa olevasta koodista.

Tekoäly on jo arkeamme 

Kun puhutaan tekoälystä, monelle tulee ensimmäisenä mieleen chatbot tai robotti. Todellisuudessa tekoäly on jo osa arkeamme monin tavoin, usein niin huomaamattomasti, ettemme kiinnitä siihen edes huomiota. Älypuhelin hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kasvojentunnistuksessa, kameran kuvanparannuksessa ja tekstinsyötön ennakoinnissa. Hakukoneet käyttävät tekoälyä ymmärtääkseen kysymyksiämme ja tarjotakseen mahdollisimman osuvia vastauksia. Sosiaalisen median palvelut suosittelevat sisältöjä kiinnostuksenkohteidemme perusteella, kun taas verkkokaupat ehdottavat tuotteita aiempien ostosten ja selauskäyttäytymisen pohjalta. Esimerkkien lista on pitkä.

Tekoälyn hyödyntäminen on helppoa, kokeile rohkeasti

Tekoäly tarjoaa yrittäjälle käytännön apua moniin tehtäviin. Asiakkaat luovat yrittäjän työn perustan, joten heidän tavoittamisestaan kannattaa pitää huolta. Esimerkiksi nettisivujen ajantasaisuutta on hyvä tarkastella aika ajoin. Tekoälyä voi pyytää arvioimaan omia verkkosivuja asiakasnäkökulmasta. ChatGPT tai muu tekoälysovellus käy nopeasti sivut läpi ja kertoo, mitä niissä on hyvää ja mitä mahdollisesti puuttuu. Tekoälyn kanssa voi jatkaa keskustelua ja pyytää myös ehdotuksia tekstien tai rakenteen kehittämiseen. ChatGPT, Copilot tai esimerkiksi Googlen Gemini-kielimalli ymmärtävät erinomaisesti arkikielellä kirjoittuja tehtäviä ja kysymyksiä, ja ne osaavat toimia ohjeen mukaan varsin hyvin. Ja mikä parasta, ilmaisversioiden kanssa pääsee pitkälle. Muista kuitenkin, ettei varsinkaan ilmaisille tekoälysovelluksille kannata antaa syötteenä sellaista materiaalia, joka ei ole yleisesti saatavilla. 

Innovatiivinen somettaja

Sosiaalinen media on monelle yrittäjälle tärkeä markkinointikanava. Tekoälysovellukset voivat auttaa ideoimaan julkaisuja, kirjoittamaan sisältöjä ja suunnittelemaan kokonaisia kampanjoita. Niiltä eivät ideat helposti lopu kesken. Voit esimerkiksi kysyä tekoälyltä: ”Olen avaamassa uuden myymälän elokuussa. Suunnittele minulle kahden kuukauden sosiaalisen median markkinointikampanja ja ehdota julkaisuideoita eri kanaviin.” Tekoäly voi tarjota nopeasti runsaasti ideoita, joita voit muokata omaan yritykseesi sopiviksi. Aina ei kannata tyytyä ensimmäiseen ehdotukseen. Tekoälyä voi myös haastaa ja voit tuoda omia näkökulmia mukaan keskusteluun.

Tekoäly on asiakasviestinnän tehokas apulainen

Tekoäly voi auttaa myös tarjouspyyntöjen, markkinointitekstien ja asiakasviestien laatimisessa. Kurssillamme teetetyssä kyselyssämme yrittäjät pitivät aikaa vievimpänä yksittäisenä työtehtävänä sähköposteihin vastaamista. Tekoäly voi olla tässäkin arvokas apuri. Kiireessä nimittäin oma vastaus saattaa jäädä lyhyeksi, mutta tekoäly osaa muotoilla viestin ystävällisesti ja asiakassuhdetta vaalien. Voit esimerkiksi pyytää tekoälyä laatimaan kohteliaan vastauksen tilanteeseen, jossa et pysty ottamaan uutta tilausta vastaan. Seuraavassa esimerkki ChatGPT:n generoimasta viestistä.

Hei,

Kiitos tarjouspyynnöstä ja kiinnostuksesta palveluitamme kohtaan.

Työ vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, ja se on juuri sellaista tekemistä, jota haluaisimme toteuttaa myös jatkossa. Valitettavasti tämänhetkinen tilauskantamme on täynnä, emmekä pysty aloittamaan uutta projektia ennen ensi tammikuuta.

Jos aikataulunne sallii työn siirtämisen alkuvuoteen, keskustelen siitä mielelläni tarkemmin. Mikäli projekti on toteutettava aiemmin, ymmärrän hyvin, jos päädytte valitsemaan toisen toimittajan.

Kiitos vielä yhteydenotostanne. Toivon, että voimme löytää mahdollisuuden tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa.

Ystävällisin terveisin,

[Oma nimi]
[Yritys]

Digitaaliset työkalut ja tekoäly eivät korvaa yrittäjän osaamista, kokemusta tai asiakastuntemusta. Ne voivat kuitenkin vapauttaa aikaa tärkeimpään: asiakkaiden palvelemiseen, liiketoiminnan kehittämiseen ja uuden luomiseen. Digirohkeus syntyy usein kokeilemalla. Ensimmäinen askel voi olla pieni, mutta sen avulla voi löytää uusia tapoja tehdä työstä sujuvampaa ja tehokkaampaa.

DYNAMO-hankkeen tavoitteena on vahvistaa yrittäjien ja työelämässä toimivien digiosaamista sekä lisätä rohkeutta hyödyntää uusia digitaalisia työkaluja omassa arjessa. Digitaalisuus ja tekoäly eivät ole vain suurten yritysten mahdollisuus, vaan niistä voi olla hyötyä kaiken kokoisille toimijoille. Hankkeessa tarjotaan käytännönläheistä tietoa, koulutuksia ja tukea digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon. Tavoitteena on auttaa löytämään juuri ne työkalut, jotka helpottavat arkea, säästävät aikaa ja tukevat liiketoiminnan kehittämistä. Lisätietoja hankkeesta ja tulevista tapahtumista löydät täältä sivustolta.

Sari Alho
Tekoälykouluttaja ja ammatillinen opettaja

Tämän artikkelin tuottamisessa on käytetty tekoälyä.